Mikä on Pikkupojat?
Vaikka elokuva nauttiikin tiettyä kulttimainetta Spede-fanien keskuudessa, on silti hyvä avata taustoja tämän näytelmän tekemiselle.
Spede Show pyöri Mainosteleviossa vuosina 1984-1986. Spede Pasanen, Simo Salminen, Vesa-matti Loiri sekä Hannele Lauri olivat suosionsa huipulla ja kerran kuussa lähettettävä show keräsi miljoonayleisön.
Spedelle oli syntynyt ajatus sketsistä, jossa käsite pikkuvanha (tarkoittaen lasta, joka käyttäytyy kuin aikuinen) käännettäisiin päälaelleen, tarkemmin sanottuna aikuiset miehet puhuisivat aikuisen äänellä pikkupoikien juttuja.
Ja niinpä syksyllä 1985 nähtiin Make, Kake ja Väke (tuolloin nimet vielä vaihtelivat) kiistelemässä Ritari Ässä-lautasesta, korttipeleistä sekä siitä jos Ritari Ässä ja Taika-Jim tappelisivat, niin kumpi voittaisi.
Sketsit ovat napakkaa ja hyvin kirjoitettua dialogia, jonka seuraaminen käy vaivatta. Näyttelijöiden esiintyminen on hillittyä ja veljeskolmikon piirteet nousevat esiin. Varmasti jokainen pystyy tunnistamaan sisaruksien käyttäymisen. Kun mukaan vielä lisätään isiltä kuullut “elämän viisaudet”, on huumori monitasoista “kids say the darnest things” osastoa.
Hannele Lauri nähtiin poikien äitinä, jolla kestämistä kuullessaan pojilta isin höpötyksiä. Spede yritti lisätä, kuten niin moniin naishahmoihin, ns. “naisen logiikkaa”, joka kuitenkin äidin hahmossa jää onneksi vähäiseksi. Sen sijaan työssäkäyvän isin piikkiin laitetaan paljon, vaikka hahmoa ei monessakaan sketsissä näy.
Spedellä oli sopimus Mainostelevision kanssa kahden elokuvan tuottamisesta vuodessa, joten kesällä 1986 kuvattiin jälleen kaksi elokuvaa. Toinen oli luonnollisesti Uuno Turhapuro muuttaa maalle, joka kuvattiin ensimmäisenä. Tämän jälkeen pienemmällä työryhmällä kuvattiin Pikkupojat.
Ohjaaja Ere Kokkonen oli omien sanojensa mukaan mukana lähinnä jälkityöstössä, Speden hoitaessa ohjauksen kuvauspaikalla. Televisiotekniikalla kuvattu elokuva saatiin purkkiin seitsemässä päivässä, joka kertoo Speden tiukasta budjettiajattelusta.
Elokuvateattereissa Pikkupojat menestyi kohtuullisesti ja varsinaisen fanipohjansa se keräsi, kuten niin monet elokuvat tuohon aikaan, videovuokraamojen sekä televisioesitysten kautta.
Hahmoja tuli pikkupoikien, äidin ja isin lisäksi mökkinaapurit. Upseeri Jäpälä, joka ei pysty jättämään sotilaskuria edes kesämökillään. Yskänen (jonka ammatti valikoitui varmasti osittain Speden keksintöjen esittelyä varten) on epäonninen keksijä, jonka keksinnöt toimivat aina päinvastoin kuin olisi tarkoitus. Make, Kake ja Väke aikansa kuluksi lietsovat Yskäsen ja Jäpälän useisiin rajariitoihin, joista rosiksessa on yksi ja hovissa kolme.
Kaikkien kolmen perheen vaimot päättävät yrittää saada miehensä jättämään riitelyn ja viettämään rauhaisaa kesälomaa.
Elokuvan huumori on, Speden tyylistä hieman poiketen, alatyylistä ja humalaan liittyvää. Toisaalta tuon ajan Suomessa ihmisten oli helppo samaistua tapahtumiin ja yllättäen lapset (kuten minäkin) ihastuimme Veskun ja Simon suurpiirteiseen näyttelijäntyöhön. Kuolemattomat tilanteet Väkestä potalla, isin kaljapullo lipputangossa, sikalakäynnit ynnä muut loivat Pikkupojista viihdyttävän 80 minuuttisen.
Näistä lähtökohdista Kulttuurin metsästäjät lähtee sukeltamaan nostalgiaan sekä omaan versioonsa tästä klassikosta.
