torstai 15. kesäkuuta 2017

Kulttuurin metsästys- leiri



Kulttuurin metsästys –leiri 15.-16.7.2017
Tänä kesänä Kulttuurin metsästäjät ry. kokoaa yhteen kulttuurin ystäviä Kangaskoskelle Kulttuurin metsästys –leirille, jossa lähdetään selvittämään mitä kaikkea kulttuuri voikaan olla. Pitkän linjan taitajat tuovat esiin oman osaamisensa kulttuurin eri osa-alueilla ja vievät leiriläiset tutkimusmatkalle kulttuurin moninaisuuteen erilaisten työpajojen avulla. Työpajat eivät siis rajaudu ainoastaan yhteen kulttuurin osa-alueeseen – kuten teatteriin, josta Kulttuurin metsästäjät jo tunnetaan – vaan kokeilemaan päästään kaikkea aina luontoretkeilystä tanssiin, kuvataiteista innovointiin eikä teatteriakaan unohdeta.

Kangaskosken ihana miljöö luonnon helmassa takaa puitteetainutlaatuiselle kesäleirille. Työpajojen lisäksi päästäänkin nauttimaan aidosta leiri-tunnelmasta, johon kuuluu tietysti hyvää ruokaa, iltanuotio ja kunnon löylyt! Kulttuurin metsästys –leiri on suunnattu aikuisille ja yli 15-vuotiaille nuorille.

Omaa harrastustaustaa – tai sen puuttumista – ei kannata arastella, jos Kulttuurin metsästäminen alkoi kiinnostaa. Kulttuurin kenttä on niin valtava, että meistä harva sen täysin hallitsee, minkä vuoksi pajojakin on vetämässä monia erilaisia osaajia. Pajojen veturit, eli Kulttuurin metsästäjät, ovat tulleet tutuiksi mm. näytelmistä ÖBAUT 7-veljestä ja Tarina villistä idästä.

Osoite: Kangaskoskentie 220, 56800 Rautjärvi (Osallistujille tarkempi kartta myöhemmin)
Hinta: Leirin hinta on 50€ sisältää pajat, yöpymisen, ruuat, saunan sekä pajojen materiaalit
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu sähköpostitse kulttuurinmetsastajat@gmail.com. Ilmoittautuminen on sitova.

Lähde rohkeasti metsästämään kanssamme kulttuuria ja ilmoittaudu mukaan!

Kulttuurin metsästäjät ry. on kulttuuriyhdistys, joka pyrkii tekemään ja jakamaan kulttuuria sen monimuotoisuudessaan.